Heippa ja mukavaa talven odotusta kaikille mun seuraajilleni !
Ajattelin nyt kirjoittaa hieman vakavammasta aiheesta ja raoittaa hieman ei niin mukavia asioita menneisyydestäni, jotka olen onneksi käsitellyt tähän päivään asti pois elämästäni, mutta eivät ne ole todellakaan olleet helppoja prosesseja todellakaan ja aikaa on vienyt vuosia toipua, sekä tietyt asiat eivät ikinä unohdukkaan, jos ihmistä on satuttanut todella, se jättää ikuiset arvet, mutta niiden arpien kanssa on opittava elämään!
Kirjoituksellaini ei ole tarkoitus hakea mitään sääliä, vaan haluan kertoa oma kohtaisia kokemuksia asioista, ja jos vaan voin mitenkään auttaa millään tavalla jotain, joka kamppailee saman tyyppisten asioiden äärellä, niin en ainakaan menetä tällä mitään.
Aluksi voisin kertoa, että olen sairastanut vakavaa masennusta ihan lapsesta asti. Noin ala-asteen loppupuolella alkoi hälytys kellot soimaan, kun aloin tuntea itseni todella masentuneeksi ja muutenkin murrosikä ja kaikki muutokset siinä samalla voimistivat sitä oloa paljon. Luulen että masennukseni laukaisi Minuun kohdistunut koulukiusaamiseni, jota oli koko ala-asteen, ylä-asteen loppupuelelle asti, vanhempien ero, sekä itsetunto ongelmat, itseinho,sekä muutenkin tuntui, että minun ei kuulu olla täällä enkä halua elää.
Aluksi kiusaamiseni oli pelkästään henkistä, mutta ajoittain myös muuttui sitten fyysiseksi kiusaamiseksi, En ala erikseen kertomaan nyt yksityiskohtia, koska en koe tällä hetkellä sillä olevan enään mitään merkitystä.
Masennus ja ahdistuneisuus aiheutti minulle paljon haittaa jokapäiväisessä elämisessäni, sekä sain erilaisia pelkotiloja, itsetuhoisia ajatuksia ja voin sanoa, että olen käynyt todella pohjalla elämäni aikana monet kerrat, mutta niistä on onneksi selvitty kiitos Äitini, joka on aina tukenut minua viimeiseen asti ja osasi hankkia ajoissa apua. Ilman sitä, voi olla että en olisi tässä tällä hetkellä.
Haluan tällä viestittää nuorille , että jos olette kokeneet tai koette tällä hetkellä minkäänlaista kiusaamista, masennusta tai muuta ikävää on hirveän tärkeä, että teillä on hyvä tukiverkosto ja, että on hyvin tärkeä puhua asioista, eikä jättää niitä sisälle, koska ne asia kummittelevat siellä niin kauan kun olet ne käsitellyt, etkä pääse elämässäsi eteenpäin.
Itse kävin säännöllisesti terapiassa muutaman vuoden ajan puhumassa asioistani, mutta kun tuli huonompi hetki elämässä, niin terapia ei enään riittänyt jolloin koettiin, että ainut vaihtoehto on intensiivinen osasto hoito, jossa olinkin muutamaan otteeseen ja pidempiä jaksoja, sekä lääkitys, joka määrättiin masennukseen, ahdistukseen, sekä paniikkihäiriöön, mistä kärsin vielä tänäkin päivänä.
Noh vuoden vierähtivät siinä sitten paremmin ja sain itseni tolpilleni ja aloitin ammattikoulun, josta valmistuinkin hyvin arvosanoin Parturi-kampaajaksi ja aloitin työt jo puoli vuotta enne kouluni loppumista ja kävin töistä käsin tekemässä kirjalliset tehtävät koulussa siihen asti että valmistuin.
Elämäni olikin siinä vaiheessa todella tasaista, seesteistä ja muutenkin tuntui, että olin saanut elämälleni sisältöä, sekä tasapainoa ja perus arki sopi hyvin minulle. Tein todella ahkerasti töitä ja minulla olikin todella hyvä oma asiakaskunta huippu kampaamossa ja minkäänlaisia suurempia ongelmia ei ollut , Hyvä koti, hyvät tulot, rakastava perhe, sekä ystävät kaikki rullasi, jos näin voi sanoa.
Ainut mikä minulta puuttui oli parisuhde. Olen aina ollut sen tyyppinen nihminen, etten harrasta yhden illan juttuja kovin, en ole kokenut,, että saan niistä irti mitään mitä minä tarvitsisin. Toki niitäkin on mahtunut muutama, mutta olen enemmän joko yksin, kuin roikkuisin tuolla joka viikonloppu etsimässä ns.”panoseuraa” .
No sitten tulikin päivä, kun olin syömässä kavereitteni kanssa ravintolassa ja huomasin hiukan kauemmassa pöydässä komean tumman miehen, joka tuijotti minua intensiivisesti ja siitä alkoikin meidän silmäpeli, ja kohta istuimmekin samassa pöydässä.
Tapailimme muutaman kuukauden kyseisen miehen kanssa ja siitä sitten hän muuttikin minun luokseni jossain vaiheessa ja siitähän se helvetti alkoikin.
Aluksi kaikki oli melkein liian hyvää ollakseen totta en tajua, miten ihminen voi olla oikeasti niin rakkauden sokaisema, että haluaa uskoa toisesta pelkkää hyvää, vaikka muut yrittivät sanoa vaikka ja mitä ja itsekkin tiedostin asioita, mutta halusin sulkea silmäni niiltä.
Ensiksi alkoi henkinen väkivalta, sekä ylenpalttinen sairas mustasukkaisuus, en saanut juuri liikkua kuin töiden ja kodin välillä ja lopuksi sitten alkoi tulemaan kuvioihin myös fyysinen välivalta.
Milloin olin sairaalassa murtuneiden kylkiluiden takia, milloin puhjenneiden tärykalvojen, milloin olin lentänyt lasin läpi, milloin oli nenästä purtu palanen ja lista voisi jatkua loputtomiin ja kaikesta en halua edes avautua saatika musitella teksti tulisi olemaan liian rankkaa.
Noh kuten sanoin nyt voin sanoa, että ymmärrän ihmisiä jotka kokevat parisuhde väkivaltaa, kun muut sanovat, että lähde suhteesta menemään, se on helpompi toisen sanoa, joka ei sitä itse ole kokenut. Asiat eivät oikesti ole niin yksinkertaisia ja joidenkin mielestä voin olla tyhmä ja ansaitsin sen, mutta jokainen voi tulla sanomaan, vasta kun itsellä on asiasta kokemusta.
Lopulta pääsin eroon hänestä parin vuoden todella raskaan seurustelun jälkeen ja jouduin käntymään virkavallan puoleen, josta alkoikin aikamoinen oikeudenkäynti kierre meidän asioista. On juostu monet kerrat asian tiimoilta porkkalankadulla ja olenkin sitä mieltä, että suomen oikeusvaltio on aivan perseestä tuomioiden suhteen ja tuomiot ovat aivan liian alhaisia meillä.
Sain tietää eksästäni järkyttäviä asioita jälkikäteen ja minulle selvisi niin sairaita juttuja, että ne kuulostavat, että ei ne voivat pitää paikkaansa, joten minun täytyi tilata hänen papereitaan käräjäoikeuden kansliasta, josta sitten sian mustaa valkoisella! Hän oli mm. istunut vankilassa 5 vuotta taposta, kiristämisestä, maksuvälinepetoksesta, törkeästä pahoinpitelystä ym…En mene sen enempään yksityis kohtii kunnioittaen omaisia.
Kaiken kukkulaksi niin sanottu ystäväni tuli sanomaan minulle noin vuosi sitten kun olin päässyt tästä mulkusta eroon, että hän oli raiskannut ystäväni, ja että ei ole voinut kertoa minulle asiasta. Huvittavaa asiassa on se, että ystäväni, joka väitti moista, niin olimme useasti hänen luonaan, jopa sen jälkeen kun hän väitti ”raiskauksen tapahtuneen” toisin sanoen, jos sinut raiskataan, tuskimpa pyydät kyseistä henkilöä kylään ja viettämään viikonlopun hänen mökilleen!!! Bullshit heillä oli siis seksi suhde minun aikanani, josta olen saanut vahvistuksen jälkikäteen. Soitin tälle vanhemmalle daamille ja halusin tehdä muutaman asian selväksi hänelle ja hän pelästyi kovasti etten puhu asiasta ääneen, koska hän on julkisuudesta tunnettu henkilö.
No kaiken paskan jälkeen eksäni saikin sitten tuomion pahoinpitelyistäni ehdotonta vankeutta, huomioon ottaen hänen entisen tuomionsa, mutta vankeus muutettiin lopulta yhdyskuntapalveluksi. Hyvä suomi!!!
Minulla meni asioiden käsitellessä about 3 vuotta kun koin olevani taas oma itseni ja sain kerättyä itsetuntoni takaisin ja voin sanoa, että helppoa se ei ollut.
Kaikista tärkein paranemis prosessissa olikin puhuminen ja onneksi olen todella avoin, joskus liiankin avoin ihminen ja se koituu myös välillä omaksi kohtaloksi, muta halua sanoa ihmiset puhukaa asioista, puhukaa ammattilaisten kanssa vaikka olisi miten vaikeita asioita elämässä aina niistä selviää kun vaan jaksaa uskjoa siihen ja oppii arvostamaan itseään. Jokainen meistä on yhtä arvokas ja ketää ei saa satuttaa ei henkisesti eikä fyysisesti jokaisella on oikeus tulla kohdellutuksi kunnioitettavasti.
Tänä päivänä olen täysin käsitellyt nämä paskat ja ne ovat ikäviä muistoja jotka eivät koskaan lähde mieletä, mutta niiden kanssa on vain opittava elämään, en tiedä olenko ihan täysin saanut vielä tänä päivänäkään takaisin luottamusta miehiin, ja se varmaan selittää myös osaksi miksi en ole seurustellut vuoden 2009 jälkeen kenenkään kanssa.
Tää oli nyt hiukan synkempi teksti ja TODELLA
tiivistetysti, enkä halua liikaa kertoa yksityis kohtia, koska jotkut asiat eivät vain ole sopivaa luettavaa , mutta halusin hieman valoittaa niille ihmisille, jotka luulevat, että elän ruusuista elämää ja muutenkin, että elämä olisi niin helppoa aina, sitä se ei ole, mutta kaiken tuon jälkeen jollain hullulla tavalla voin sanoa, että jos en olisi kokenut tuota, en taatusti olisi tämä vahva, itsevarmempi ihminen, mikä olen tänä päivänä : )
Välillä täytyy puhua vakavemmistakin asioista, vaikka se tuntuisi ikävältä, mutta itse koen, että kun saan purkaa sydäntäni, niin olo kevenee kummasti. Seuraavaan blogiin, joka on sitten hieman positiivisempi.
<3 Juha
