Maakuntamatkailua :)

Heippa pitkästä aikaan seuraajani!! Olen ollut hyvinkin kiireinen viimeaikoina sattuneesta syystä ; )

Kerronkin hiukan viimeaikaisia kuulumisiani nyt teille. Elikkä olimme kivalla porukalla pienellä Road Tripillä hieman katselemassa suomen ihania paikkoja, missä ei aikaisemmin oltu käyty. Reissumme lähti helsingistä kohti haapamäkeä, jossa yövyimme pari yötä ihanassa ystäviemme omakotitalossa, josta jatkettiin matkaa kohti tuurinkyläkauppaa, jossa olen aina halunnut poiketa. Sielä ajoimme kohti seinäjokea ja missä järjestettiin Vuhtiajot, missä olikin lukuisia hyviä esiintyjiä. Ihastuin paljon Seinäjokeen jotenkin se oli niin hyvin kaunis paikka ja ihmiset todella ystävällisiä, vaikka olinkin saanut varoituksia, että siellä voi olla agressiivista porukkaa, mutta eipä ollut mitään ongelmaa päinvastoin. Ihana kesäpaikka ja varmasti aion vierailla siellä uudestaan ensikesänä. Tässäpä ei ollut vielä tarpeeksi, niin Kun aikasemmin kerroin, että olisin lähdössä Bulgariaan lomalle 16-23.8, niin jouduin perumaan kyseisen matkan monesta henkilökohtaisesta syytä, mikä harmittikin hiukan, mutta onneksi on tulossa reissuja tässä vielä muutamia, kuten Tulevat Hankopridet, missä olen tavallaan duunihommissa, yhdessä Hanko priden, sekä Huippukivan kanssa ja sitä odotan todella paljon. En ole hangossakaan aiemmin ollut, mutta kuullut siitä kanssa aivan ihania asioita ja että se paikka on todella näkemisen arvoinen ja mikä parasta meitä lähtee ihan paras porukka sinne ; ) !! Muistakaahan tulla paikalle moikkaamaan ja juhlimaan Hyvän asian puolesta. Lupaan kirjoittaa nyt hieman useammin tänne, koska on tulossa niin hirveäaasti kaikkea uutta ja todella jännittävää, niin haluan pitää seuraajani ajantasalaa <3 Ihanaa loppukesää ja nauttikaamme vielä lämmöstä -Juha

Ainiin ettei siis unohdu, olen tällä hetkellä pyörivässä Seksitohtorinkyydissä ohjelmassa ja jaksoni on tulossa vielä tämän kuun aikana ulos ; ) xoxo

Maakuntamatkailua 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *